7.11.2011

Tampereen käräjäoikeuden tuomio 5.12.2007

Syyttäjän syytteestä käräjäoikeus lausui A:n syyllistyneen kahteen törkeään veropetokseen, törkeään velallisen epärehellisyyteen sekä kirjanpitorikoksen ja törkeän kirjanpitorikoksen käsittävään rikokseen.

Syytekohtaa 1 koskevassa törkeässä veropetoksessa A oli X Oy:n vastuuhenkilönä salannut myyntituloja yhtiön verotuksessa siten, että välillisiä veroja oli ajalla 15.3.1997 - 1.11.2004 jäänyt määräämättä kaikkiaan 55 620 euroa ja välittömiä veroja vastaavasti 70 995,36 euroa. Yhteensä veroja oli vältetty 126 615,36 euroa.

Syytekohtaa 2 koskevassa törkeässä veropetoksessa A oli jättänyt ilmoittamatta omassa henkilökohtaisessa verotuksessaan omalle tililleen ohjaamiaan yhtiön myyntituloja siten, että hän oli ajalla 2.2.1998 - 31.1.2004 välttänyt veroja kaikkiaan 71 878,06 euroa.

Syytekohtaa 4 koskevassa törkeässä velallisen epärehellisyydessä A oli 3.2.2005 konkurssiin asetetun yhtiön vastuuhenkilönä tietäen odotettavissa olevien taloudellisten vaikeuksien perusteella tekonsa voivan vahingoittaa velkojien taloudellisia etuja, ajalla 1.1.1999 - 3.2.2005 ohjannut yhtiön myyntituloja omalle tililleen kaikkiaan 298 079,12 euroa ja lisäksi siirtänyt itselleen yhtiön käteisvaroja kaikkiaan 1 493 euroa. A oli siten ilman hyväksyttävää syytä luovuttanut yhtiön varoja aiheuttaen yhtiön tulemisen maksukyvyttömäksi ja maksukyvyttömyyden oleellisen pahenemisen.

Syytekohtaa 5 koskevassa kirjanpitorikoksen ja törkeän kirjanpitorikoksen käsittävässä rikoksessa A oli yhtiön vastuuhenkilönä laiminlyönyt myyntien kirjaamisen vuosina 1997 - 2001 kaikkiaan 1 224 540 markan osalta ja vuosina 2002 - 2003 kaikkiaan 109 645,42 euron osalta, sekä laiminlyönyt kirjata vuonna 2004 tapahtuneet yhtiön liiketoiminnan myynnin (551 419,31 euroa) ja henkilöauton myynnin (20 000 euroa).

Tuomittavan rangaistuksen osalta käräjäoikeus totesi, että A:n syyksi luetut rikokset olivat vakavia. Yhtiön tulojen ohjaaminen A:n omaan käyttöön ohi kirjanpidon oli jatkunut pitkään ja kestänyt aina siihen saakka, kunnes asian tila oli tullut ilmi verotarkastuksessa. Näin ollen tekojen vakavuus, tekijästä ilmenevä syyllisyys ja yleinen lainkuuliaisuus edellyttivät yli kahden vuoden vankeusrangaistuksen tuomitsemista.

Käräjäoikeus tuomitsi A:n hänen syykseen luetuista kahdesta törkeästä veropetoksesta, törkeästä velallisen epärehellisyydestä sekä kirjanpitorikoksen ja törkeän kirjanpitorikoksen käsittävästä rikoksesta yhteiseen kahden vuoden kolmen kuukauden vankeusrangaistukseen sekä liiketoimintakieltoon.

Asian ovat ratkaisseet käräjätuomari Mirja-Leena Mäkinen ja lautamiehet.

Turun hovioikeuden tuomio 26.2.2009

A valitti hovioikeuteen vaatien vankeusrangaistuksen alentamista ja sen määräämistä ehdolliseksi.

Hovioikeus totesi, että rikoslain 6 luvun 6 §:n 3 kohdan mukaan rangaistuksen eräs lieventämisperuste oli tekijän pyrkimys estää tai poistaa rikoksensa vaikutuksia. Hovioikeus katsoi, ettei rangaistusta lieventävänä voitu pitää yksin sitä, että A oli rikosten paljastuttua maksanut osan rikoksilla aiheuttamastaan vahingosta.

Hovioikeus totesi edelleen, että rikoslain 6 luvun 7 §:n 1 kohdan mukaan rangaistusta lieventävänä seikkana oli otettava huomioon tekijälle rikoksesta johtunut tai hänelle tuomiosta aiheutuva muu seuraus, jos vakiintuneen käytännön mukainen rangaistus johtaisi näistä syistä kohtuuttomaan tai poikkeuksellisen haitalliseen lopputulokseen. Säännöksen soveltaminen oli tarkoitettu poikkeusluonteiseksi. Rikoksesta johtuneiden tai tuomiosta aiheutuvien säännönmukaisten tai ennakoitavissa olevien haitallisten seurausten ei voitu katsoa oikeuttavan rangaistuksen lieventämiseen. A:n työelämään tai hänen täysi-ikäisten lastensa olosuhteisiin liittyvät haitalliset seuraukset eivät olleet sellaisia, joiden johdosta rangaistusta tulisi lieventää.

Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden tuomion lopputulosta.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Jouko Nikula, Teppo Hurme ja Sinikka Linnavuori. Esittelijä Liisa Hirvonen.

Perustelut

Kysymyksenasettelu

1. X Oy:n hallituksen puheenjohtajana ja toimitusjohtajana yhtiötä edustaneen A:n syyksi on luettu syytekohdassa 1 törkeä veropetos, syytekohdassa 4 törkeä velallisen epärehellisyys sekä syytekohdassa 5 kirjanpitorikoksen ja törkeän kirjanpitorikoksen käsittävä rikos. Lisäksi A:n syyksi on luettu syytekohdassa 2 henkilökohtaisessa verotuksessa tehty törkeä veropetos.

2. Syytekohdan 1 mukaan A oli yhtiön vastuuhenkilönä antanut veroviranomaisille vääriä tietoja salaamalla yhtiön myyntituloja kaikkiaan 315 598,25 euroa, minkä johdosta yhtiö oli välttänyt veroja yhteensä 126 615,36 euroa. Syytekohdan 2 mukaan A oli salannut henkilökohtaisessa verotuksessaan omalle pankkitililleen ohjaamiaan yhtiön myyntituloja kaikkiaan 215 589,82 euroa ja siten välttänyt veroja 71 878,06 euroa. Edelleen syytekohdan 4 mukaan A oli ilman hyväksyttävää syytä siirtänyt itselleen yhtiön 298 079,12 euron suuruiset myyntitulot ja 1 493 euron käteisvarat ja oli näin aiheuttanut yhtiön maksukyvyttömyyden ja myöhemmin olennaisesti sitä pahentanut. Syytekohdan 5 mukaan A oli yhtiön vastuuhenkilönä jättänyt kirjaamatta kirjanpitoon yhtiön myyntitulot siltä osin kuin myynnit oli ohjattu hänen omalle tililleen ja lisäksi jättänyt kirjaamatta yhtiön liiketoiminnan ja yhtiön omistaman henkilöauton myynnit.

3. Hovioikeus on tuominnut A:n näistä hänen syykseen luetuista rikoksista yhteiseen kahden vuoden kolmen kuukauden ehdottomaan vankeusrangaistukseen ja määrännyt hänet liiketoimintakieltoon.

4. Syytekohdassa 1 mainitulla törkeällä veropetoksella aiheutettua ja jälkiverotuksessa määrättyä X Oy:n verovelkaa on korvattu Verohallinnolle ennen esitutkinnan aloittamista yhteensä 85 541,92 euroa. Kaikkiaan yhtiön verovelkaa on verorikosten ilmitulon ja esitutkinnan aloittamisen välisenä aikana maksettu 285 339,90 euroa. Syytekohdassa 2 tarkoitettua A:n omaa verovelkaa on maksettu ennen oikeudenkäyntiä 4 359,06 euroa.

5. A:lle on määrätty 12.12.2003 annetuilla jälkiverotuspäätöksillä veronkorotuksia hänen X Oy:stä nostamistaan ja peitellyksi osingonjaoksi katsotuista tuloista verovuosilta 1997 - 2002. Veronkorotusta on määrätty myös säännönmukaisessa verotuksessa verovuodelta 2003. A ei ole hakenut muutosta jälkiverotuspäätöksiin eikä verovuotta 2003 koskevaan verotuspäätökseen. Syyttäjän näihin verovuosiin kohdistuvaa törkeää veropetosta koskeva rangaistusvaatimus (syytekohta 2) on tullut vireille käräjäoikeudessa 27.6.2007.

6. Asiassa on ensi sijassa kysymys rangaistuksen määräämisestä A:n syyksi luetuista rikoksista ja erityisesti siitä, onko verovelan maksu katsottava sellaiseksi rikoslain 6 luvun 6 §:n 3 kohdan tarkoittamaksi tekijän pyrkimykseksi poistaa rikoksensa vaikutuksia, joka tulisi ottaa huomioon rangaistuksen lieventämisperusteena.

Veronkorotuksen vaikutus syytteen tutkimiseen

7. Asiassa on riidatonta, että A:lle on määrätty veronkorotus verovuosilta 1997 - 2003 samojen tosiseikkojen perusteella, joiden nojalla hänelle on syytekohdassa 2 vaadittu rangaistusta törkeästä veropetoksesta hänen mainittuina verovuosina X Oy:stä ottamiensa tulojen ilmoittamatta jättämisen vuoksi. A:han kohdistettu veropetossyyte on tullut vireille 27.6.2007 ja siten sen jälkeen, kun veronkorotukset ovat tulleet verovuosien 1997 - 2000 osalta lopullisiksi sillä tavoin kuin Korkeimman oikeuden ennakkoratkaisuissa KKO 2010:45, 2010:46 ja 2010:82 on katsottu.

8. A:lle on myönnetty valituslupa yksinomaan rangaistuksen mittaamista koskevasta kysymyksestä. Koska tuomioistuimen tulee viran puolesta ottaa huomioon syytteen tutkimiseen liittyvät ehdottomat prosessinedellytykset, Korkein oikeus ottaa käsiteltäväkseen kysymyksen siitä, tulisiko syyte jättää joltakin osin tutkimatta A:lle määrättyjen veronkorotusten vuoksi.

9. Korkein oikeus on ratkaisuissaan KKO 2010:45, 2010:46 ja 2010:82 katsonut, että nyt kysymyksessä olevan kaltaisten veronkorotusten määrääminen rinnastetaan Euroopan ihmisoikeussopimuksen 7. lisäpöytäkirjan 4 artiklan soveltamisen kannalta rikosasiaan. Mainitussa artiklassa säädetty kielto syyttää tai tuomita kahdesti samassa asiassa koskee tilannetta, jossa ensimmäinen ratkaisu on tullut lopulliseksi ennen jälkimmäisen menettelyn alkamista. Veronkorotusasiassa tehdyn ratkaisun lopullisuuden kannalta ratkaisevana ajankohtana on sanotuissa ratkaisuissa pidetty oikaisuvaatimuksen tekemiselle verotusmenettelystä annetussa laissa säädetyn määräajan päättymistä. Merkitystä ei sitä vastoin ole annettu sille, onko verovelvollisen mahdollisuus perustevalituksen tekemiselle ollut vielä syytettä nostettaessa avoinna (KKO 2010:82).

10. A:lle on määrätty verovuosilta 1997 - 2000 veronkorotus verotusmenettelystä annetun lain 32 §:n 3 momentin nojalla noin kymmenen prosentin suuruisena lisätystä tulosta kunakin verovuonna. Veronkorotusten yhteismäärä on ollut 52 900 markkaa (8 897,15 euroa). A:lle verovuosilta 1997 - 2000 määrätyt veronkorotukset ovat olleet sellaisia seuraamuksia, joita koskevat asiat kuuluvat veropetossyytteeseen nähden Euroopan ihmisoikeussopimuksen 7. lisäpöytäkirjan 4 artiklassa säädetyn ne bis in idem -kiellon (”ei kahdesti samassa asiassa”) soveltamisalaan. Koska veronkorotukset ovat tulleet lopullisiksi ennen syytteen vireilletuloa, ne estävät törkeää veropetosta (syytekohta 2) koskevan syytteen tutkimisen mainittujen verovuosien osalta. Syytettä ei voida tutkia verovuosien 1997 - 2000 eli ajanjakson 2.2.1998 - 31.10.2001 osalta. Sitä vastoin estettä syytteen tutkimiseen verovuosien 2001 - 2003 osalta ei mainitulla perusteella ole. Näin ollen A on syyllistynyt syytekohdassa 2 törkeään veropetokseen siten, että hän on verovuosien 2001 - 2003 osalta ajalla 31.10.2002 - 31.1.2004 aiheuttanut tai yrittänyt aiheuttaa veron määräämisen liian alhaiseksi 36 106,92 euron osalta.

Rangaistuksen määräämisen perusteet

11. Rikoslain 6 luvun 3 §:n mukaan rangaistusta määrättäessä on otettava huomioon kaikki lain mukaan rangaistuksen määrään ja lajiin vaikuttavat perusteet sekä rangaistuskäytännön yhtenäisyys. Rangaistuksen mittaamisessa vaikuttavia seikkoja ovat mainitun 6 luvun 4 - 8 §:n perusteet sen ohella, mitä muualla laissa säädetään. Edelleen 6 luvun 4 §:n mukaan rangaistus on mitattava niin, että se on oikeudenmukaisessa suhteessa rikoksen vahingollisuuteen ja vaarallisuuteen, teon vaikuttimiin sekä rikoksesta ilmenevään muuhun tekijän syyllisyyteen.

Rikoksen vaarallisuus ja vahingollisuus

12. Kun määrätään rangaistusta kysymyksessä olevien kaltaisista talousrikoksista, ovat rikoksella tavoiteltu hyöty ja aiheutettu vahinko keskeisiä perusteita rikoksen vahingollisuuden ja vaarallisuuden arvioinnissa. Käytettäessä tavoitellun hyödyn määrää mittaamisperusteena on arvioitava myös sen seikan merkitystä, että A:lle syyksi luetuissa rikoksissa kysymys on ollut pääosin samoista ohimyynnistä kertyneistä varoista.

13. A:n syyksi syytekohdissa 1 ja 2 luetuissa kahdessa törkeässä veropetoksessa vältettyjen verojen määrä on ollut yhteensä 162 722,28 euroa. Yhtiön myyntitulojen ilmoittamatta jättämisellä on yhtiön välillisessä ja välittömässä verotuksessa vältetty yhteensä 126 615,36 euron verot, ja henkilökohtaisessa verotuksessaan A on välttänyt 36 106,92 euron verot. Henkilökohtaisessa verotuksessa täyttyneessä veropetoksessa A:n tarkoituksena on ollut saada itselleen ilman ansiotuloveroa osa niistä varoista, jotka olivat kertyneet verottamatta jääneestä ohimyynnistä. Syytekohdassa 4 tarkoitetussa törkeässä velallisen epärehellisyydessä A oli ohjannut yhtiön myyntituloja ja käteisvaroja itselleen 299 572,12 euroa. Kysymys on ollut juuri niiden myyntitulojen ottamisesta A:n omaan käyttöön, joiden osalta myös verot olivat jääneet suorittamatta syytekohdissa 1 ja 2 selostetulla tavalla. Myös kirjanpitorikoksen ja törkeän kirjanpitorikoksen käsittävässä rikoksessa kysymys on ollut pääosin samojen myyntitulojen kirjaamisen laiminlyönnistä.

14. Velallisen rikoksessa teon kohteena ovat olleet ohimyynnillä hankitut yhtiölle kuuluneet varat, jotka olisi tullut käyttää yhtiön kaikkien velkojien hyväksi. Veropetoksissa rikoksen kohteena ovat puolestaan olleet varat, joiden olisi tullut kertyä yhdelle velkojalle eli veronsaajalle verotusmenettelyn kautta. A:lle syyksi luetuilla rikoksilla on ollut tiivis keskinäinen yhteys ja niillä loukatut oikeushyvät ovat osittain päällekkäisiä. Koska velallisen rikos on kohdistunut laajempaan velkojien joukkoon ja on koskenut suurempaa rahasummaa, rangaistuksen määräämisessä on perustaksi otettava törkeä velallisen epärehellisyys ja siinä kysymyksessä olleen hyödyn määrä lähes 300 000 euroa. Tämän ohella rikoksen vahingollisuuden ja vaarallisuuden arvioinnissa on merkitystä sillä, että varojen siirtäminen pois yhtiön varallisuuspiiristä on tapahtunut kokonaan kirjanpidon ja verovalvonnan ulkopuolella pidetyn ohimyynnin avulla.

Teon vaikuttimet ja tekijän syyllisyys

15. Yhtiön liiketoiminnasta kertyneiden myyntitulojen ohjaaminen A:n omaan käyttöön on alkanut vuonna 1997 ja jatkunut aina vuonna 2003 suoritettuun verotarkastukseen saakka. X Oy:n toimialana oli konttorikoneiden tukku- ja vähittäiskauppa. A oli sopinut liikekumppaninsa kanssa menettelystä, jossa X Oy:n tiettyihin myyntilaskuihin oli merkitty A:n tilinumero sekä ylihintaa. Kauppahinta suoritettiin kokonaisuudessaan A:n omalle tilille, josta A palautti ylihintaosuuden ostajan edustajan pankkitilille.

16. Myyntitulojen jättäminen kirjaamatta kirjanpitoon ja ilmoittamatta veroviranomaisille on siten edellyttänyt jokaisen ohimyyntitapahtuman osalta erillistä päätöstä. Menettelyn tarkoituksena on ollut välttää palkkatulon vero henkilökohtaisessa verotuksessa ja palkanmaksun sivukulut yhtiön verotuksessa. Tämän ohella A:n on täytynyt ottaa huomioon lainvastaisesti ja ilman hyväksyttävää syytä tapahtuneiden yhtiölle kuuluvien varojen siirtojen vaikutus yhtiön maksukykyyn.

17. A:n menettelyn selvä lainvastaisuus, oikeudettoman hyödyn hankkimistavoite sekä edellä mainitut pitkä tekoaika ja rikoksentekoa koskevien päätösten lukuisuus osoittavat syyksi luetuissa teoissa huomattavaa tekijän syyllisyyttä.

Yhteisen vankeusrangaistuksen määrääminen

18. Asiassa on rikoslain 7 luvun 5 §:n 2 momentin tarkoittamaksi yhteisen vankeusrangaistuksen mittaamisen lähtökohdaksi asetettava yleiseen velkojatahoon kohdistuneesta törkeästä velallisen epärehellisyydestä tuomittava rangaistus. Syytekohdassa 1 tarkoitettu yhtiön verotuksessa täyttynyt törkeä veropetos on otettava huomioon yhteisessä rangaistuksessa sanotun lainkohdan normaalin soveltamiskäytännön mukaisesti. Kirjanpitorikos ja henkilökohtaisessa verotuksessa toteutettu veropetos ovat liittyneet kiinteästi edellä mainittuihin rikoksiin ja pyrkimykseen estää niiden ilmitulo. Rikosten keskinäinen yhteys on otettava vähentävänä seikkana huomioon näistä rikoksista yhteistä rangaistusta mitattaessa.

19. Korkein oikeus katsoo, että hovioikeuden tuomitsema kahden vuoden ja kolmen kuukauden vankeusrangaistus on A:n rikoksillaan tavoitteleman hyödyn ja aiheuttaman vahingon määrään sekä rikosten tekotapaan nähden oikeudenmukaisessa suhteessa hänen syykseen luettujen rikosten vahingollisuuteen ja vaarallisuuteen sekä rikoksista ilmenevään syyllisyyteen muutoin, mutta huomioon on otettava syytteen jäävän syytekohdassa 2 osittain tutkimatta. A:n syyksi luetun vältetyn veron määrä on syytekohdassa 2 hovioikeuden tuomiosta poiketen 36 106,92 euroa. Tähän nähden hovioikeuden tuomitsemaa rangaistusta tulee alentaa kahdella kuukaudella.

20. Tämän ohella asiassa on arvioitava, onko rangaistusta lievennettävä veronsaajalle tapahtuneiden suoritusten ja rikoksen sekä siihen perustuvan vahingonkorvauksen tunnustamisen perusteella tai muodostuuko rangaistus A:n ilmoittamista muista syistä kohtuuttomaksi.

Rangaistuksen lieventämisperusteista

21. Rikoslain 6 luvun 6 §:n 3 kohdan mukaan rangaistuksen lieventämisperuste on tekijän ja asianomistajan välillä saavutettu sovinto, tekijän muu pyrkimys estää tai poistaa rikoksensa vaikutuksia taikka hänen pyrkimyksensä edistää rikoksensa selvittämistä. Rikoslain yleisten oppien uudistamista koskevassa hallituksen esityksessä (HE 44/2002 vp s. 198 - 199) on todettu, että tekijä voi poistaa rikoksen vaikutukset tai ainakin hyvittää aiheuttamansa vahingot vahingonkorvauksin. Vahinkojen korvaamista onkin pidetty tyypillisenä lieventämisperusteen tarkoittamana soveltamistilanteena.

22. Kuten rikoslain 6 luvun 6 §:n 3 kohdan sanamuodosta ilmenee, lieventämisperusteen soveltaminen ei edellytä tekijän oma-aloitteisuutta tai edes vapaaehtoisuutta. Edellytyksenä ei siten enää ole, että korvauksen suorittamisen tulisi tapahtua ennen teon paljastumista. Esitöissä (HE 44/2002 vp s. 199) on todettu, että selvä pääpaino tässä lieventämisperusteessa on erilaisilla käytännöllisillä syillä, kuten uhrin korvausintressillä, prosessitaloudellisilla säästöillä ja rikoksen selvittämisestä saatavilla muilla eduilla. Tekijälle tarjottava lievennys palvelee välillisesti myös rikoksen uhrin etuja, koska se edistää hänen mahdollisuuksiaan saada vahinkonsa korvatuksi.

23. Korvauksen suorittamisen ajankohdalla ja tekijän suhtautumisella omaan tekoonsa voi kuitenkin olla merkitystä lieventämisperusteen arvioinnissa. Harkinnassa voidaan kiinnittää huomiota myös siihen, kuinka oma-aloitteista tekijän toiminta on ollut. Asian käsittelyyn liittyvät prosessitaloudelliset edut voivat vaikuttaa harkinnassa silloinkin, kun tekijän myötävaikutus ei riitä täyttämään oman rikoksensa selvittämisen edistämistä koskevaa nimenomaista lieventämisperustetta. Aiheutuneen vahingon perusteen ja määrän tunnustaminen riidattomiksi esitutkinnassa tai ennen oikeudenkäyntiä saattaa merkittävästi jouduttaa asian oikeuskäsittelyä. Tapahtuneet maksut puolestaan todentavat tekijän pyrkimystä vahinkonsa korvaamiseen. Vahingonkorvauksen suorittamiselle voidaankin pääsääntöisesti antaa rangaistuksen mittaamisessa sitä enemmän merkitystä, mitä aikaisemmassa vaiheessa korvaukset on maksettu.

24. Vaikka jo rikoksentekijän pyrkimys rikoksen seurausten poistamiseksi voi olla riittävä lieventämisperusteen soveltamiseksi, merkitystä voidaan antaa myös sille, kuinka suuri osa rikoksella aiheutetuista vahingoista on korvattu ja onko korvausta suoritettu kaikille asianomistajille. Rikoslain 7 luvun 5 §:n 2 momentin mukaan jonkin 6 luvussa tarkoitetun rangaistuksen koventamis- tai lieventämisperusteen koskiessa vain jotakin tai joitakin samalla kertaa tuomittavista rikoksista, se on kohtuullisessa määrin otettava huomioon yhteistä rangaistusta määrättäessä. Tässä asiassa suoritetut vahingonkorvaukset perustuvat vain veropetosrikoksiin, mutta Verohallinto on myös suurin yksittäinen konkurssivelkoja.

25. Korvausten suorittaminen on ajoittunut siten, että Verohallinto on vuonna 2003 toimittanut verotarkastuksen yhtiössä. Verotarkastuskertomus on valmistunut 30.10.2003. Varsin pian tämän jälkeen eli 2.1.2004 alkaen yhtiö on ryhtynyt maksamaan verovelkaansa. Kirjallisena todisteena esitetystä yhtiön kirjanpidon ja hallinnon erityistarkastuskertomuksesta ilmenee yhtiön lyhentäneen verovelkaansa kaikkiaan 285 339 euroa ennen kuin yhtiö on asetettu konkurssiin 3.2.2005 ja asiassa on tehty rikosilmoitus 24.10.2005. Oikeudenkäynnissä A on tunnustanut veropetoksia koskevat syytteet ja myöntänyt niihin perustuvat vahingonkorvausvaatimukset oikeiksi.

26. Syyttäjä ja konkurssipesä ovat vastauksissaan kiistäneet maksettujen korvausten merkityksen rangaistuksen mittaamisessa sillä perusteella, että korvaukset oli veronsaajalle suorittanut yhtiö eikä A omista varoistaan. Tältä osin asiassa esitetty selvitys osoittaa, että A on omistanut enemmistön yhtiön osakekannasta ja hänellä on ollut määräysvalta yhtiössä. A on jatkanut vuonna 2004 yhtiön liiketoimintaa, vielä syyskuussa 2004 tapahtuneen liiketoiminnan osittaisen myynnin jälkeenkin, oman ilmoituksensa mukaan voidakseen maksaa yhtiön velat.

27. Edellä mainitut seikat puoltavat arviota, jonka mukaan korvausten suorittamisen on katsottava tapahtuneen A:n toimenpitein rikoksen vaikutusten poistamiseksi. Toisaalta edellä mainitusta erityistarkastuskertomuksesta ilmenee, että yhtiö on viimeisenä toimintavuotenaan käyttänyt merkittävän osan kassavirrastaan verovelkojen lyhentämiseen. Yhtiön varat eivät ole riittäneet kaikkien velkojen maksamiseen, ja viimeistään verotarkastuksen jälkeen konkurssiin asettamisen uhka on ollut ilmeinen. Yhtiö on vuonna 2004 voinut maksaa A:lle palkkaa, mutta hän ei olisi voitonjakoedellytysten puuttuessa voinut nostaa osaakaan korvauksiin käytetyistä varoista voitonjakona itselleen, vaan varat on tullut joka tapauksessa käyttää yhtiön velkoihin tai muihin menoihin. Kirjallisena todisteena esitetystä yhtiön pesäluettelosta ilmenee, että yhtiöllä on ollut konkurssiin asettamisen hetkellä muita kuin verovelkoja kaikkiaan noin 268 000 euroa. Rahavaroista suuren osan käyttäminen verovelkojen lyhentämiseen on voinut vaarantaa muiden velkojien oikeuksia. Veroveloista tehdyistä suorituksista on lisäksi vain osa kohdistunut siihen verovelkaan, joka on ollut rikoksella aiheutettua.

28. Mainittuja eri suuntaan vaikuttavia perusteita punnittuaan Korkein oikeus katsoo, että asiassa huomattavan varhaisessa vaiheessa tapahtunut osittainen, mutta määrältään merkittävä rikoksella aiheutettujen vahinkojen korvaaminen sekä tähän liittynyt varhaisessa vaiheessa tapahtunut ohimyynnin ja verojen välttämisen tunnustaminen tulee ottaa huomioon rangaistusta lieventävänä. Lieventämisperusteen merkitystä vähentävät kuitenkin ne olosuhteet, joissa korvaukset on yhtiön toiminnan loppuvaiheessa maksettu. Korkein oikeus alentaa rangaistusta tällä perusteella kolme kuukautta.

Rangaistuksen kohtuullistamisperusteista

29. A on vedonnut rangaistuksen kohtuullistamisperusteena työpaikan menetykseen sekä hänen aikuisen tyttärensä tarvitsemaan hoitoon ja tukeen. Rikoslain 6 luvun 7 §:n 1 kohdan mukaan tekijälle rikoksesta johtunut tai hänelle tuomiosta aiheutuva muu seuraus on rangaistuksen kohtuullistamisperuste. Edelleen säännöksen 2 kohdassa rangaistuksen kohtuullistamisperusteeksi on säädetty tekijän muut henkilökohtaiset olot. Molempien lainkohtien osalta edellytyksenä on lisäksi, että vakiintuneen käytännön mukainen rangaistus johtaisi näistä syistä kohtuuttomaan tai poikkeuksellisen haitalliseen lopputulokseen.

30. Korkein oikeus katsoo, ettei A:n työpaikan menetys ole sellainen poikkeuksellinen ja ennakoimaton seikka, joka olisi otettava huomioon rangaistusta määrättäessä (KKO 2006:44). Myöskään A:n aikuisen tyttären mahdollinen hoidon tarve ei ole riittävä peruste kohtuullistaa rangaistusta.

Tuomittava rangaistus ja lajivalinta ehdollisen ja ehdottoman vankeuden välillä

31. Edellä lausutuin perustein oikeudenmukaisena rangaistuksena A:lle syyksi luetuista rikoksista on pidettävä 1 vuoden 10 kuukauden vankeusrangaistusta.

32. Rikoslain 6 luvun 9 §:n mukaan määräaikainen, enintään kahden vuoden vankeusrangaistus voidaan määrätä ehdolliseksi, jollei rikoksen vakavuus, rikoksesta ilmenevä tekijän syyllisyys tai tekijän aikaisempi rikollisuus edellytä ehdottomaan vankeuteen tuomitsemista. Tämän lisäksi rangaistuksen lajista päätettäessä tulee rikoslain 6 luvun 3 §:n 3 momentin mukaan ottaa huomioon myös rangaistuksen mittaamisessa vaikuttavat 6 luvun 4 - 8 §:n säännökset.

33. Valinta ehdollisen ja ehdottoman vankeuden välillä tapahtuu kokonaisharkinnan perusteella. Tällöin on kiinnitettävä huomiota rikoksen vakavuuden ja teosta ilmenevän syyllisyyden lisäksi myös muihin mittaamisperusteisiin. Mitä lähempänä rangaistus on kahta vuotta vankeutta, sitä painavampia perusteita tarvitaan, jotta rangaistus voidaan tuomita ehdollisena.

34. A:ta ei ole aikaisemmin rikoksista rekisteröity. Nyt kysymyksissä olevat rikokset ovat kuitenkin vakavia ja ne ovat tapahtuneet huomattavan pitkän ajanjakson aikana. Tuomittavan vankeusrangaistuksen pituus puoltaa voimakkaasti vankeuden määräämistä ehdottomaksi. Näin ollen asiassa ei ole edellytyksiä määrätä vankeutta ehdolliseksi.

Sotilasarvo

35. Koska tuomittava rangaistus alenee alle kahden vuoden vankeusrangaistukseksi, asiassa ei ole rikoslain 2 luvun 14 a §:ssä säädettyjä edellytyksiä tuomita A:ta menettämään sotilasarvoaan. Näin ollen lausuma sotilasarvon menettämisestä tulee poistaa.

Vahingonkorvaus

36. Vahingonkorvauslain 5 luvun 1 §:n mukaan milloin vahinko on aiheutettu muun muassa rangaistavaksi säädetyllä teolla, käsittää vahingonkorvaus hyvityksen myös sellaisesta taloudellisesta vahingosta, joka ei ole yhteydessä henkilö- tai esinevahinkoon. A on käräjäoikeudessa myöntänyt Verohallinnon vahingonkorvausvaatimukset oikeiksi.

37. Kuten Korkeimman oikeuden ratkaisussa KKO 2011:35 on todettu, Euroopan ihmisoikeussopimuksen 7. lisäpöytäkirjan 4 artiklan mukainen kielto syyttää tai rangaista kahdesti ei estä rangaistavaksi säädettyyn menettelyyn perustuvan vahingonkorvausvaatimuksen tutkimista. Kiellon soveltumisesta ei siten seuraa, ettei samaan tapahtumakulkuun perustuvaa vahingonkorvausvaatimusta voitaisi tutkia ja tuomita korvausta maksettavaksi vahingon kärsineelle. Vahingonkorvausta määrättäessä onkin arvioitava itsenäisesti, täyttääkö korvausvaatimuksen perusteena oleva menettely vahingonkorvauksen tuomitsemisen edellytykset. Tässä arvioinnissa ei ole merkitystä sillä seikalla, että rikossyytettä ei voida tutkia ja rangaistusta määrätä ne bis in idem -kiellon vuoksi. Tähän nähden ja ottaen myös huomioon se, että A on myöntänyt korvausvaatimukset oikeiksi, asiassa ei ole perusteita puuttua vahingonkorvausvelvollisuuteen verovuosilta 1997 - 2000, vaikka lausuma A:n tuomitsemisesta rangaistukseen törkeästä veropetoksesta ajanjaksoa 2.2.1998 - 31.10.2001 koskien poistetaankin.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomiota muutetaan.

Syytekohdan 2 syyte törkeästä veropetoksesta jätetään tutkimatta siltä osin kuin kysymys on ajanjaksosta 2.2.1998 - 31.10.2001. Hovioikeuden lausuma A:n tuomitsemisesta tältä osin törkeästä veropetoksesta poistetaan.

A:n syyksi luetaan syytekohdassa 2 rikoslain 29 luvun 2 §:n nojalla törkeä veropetos (tekoaika 31.10.2002 - 31.1.2004) ja A tuomitaan tästä törkeästä veropetoksesta sekä hovioikeuden muutoin hänen syykseen lukemista rikoksista yhteiseen 1 vuoden 10 kuukauden vankeusrangaistukseen.

Lausuma sotilasarvon menettämisestä poistetaan.

Muilta osin hovioikeuden tuomio jää pysyväksi.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Kari Raulos (eri mieltä), Gustav Bygglin (eri mieltä), Timo Esko, Marjut Jokela ja Pekka Koponen. Esittelijä Timo Ojala (mietintö).

Esittelijän mietintö ja eri mieltä olevien jäsenten lausunnot

Esittelijäneuvos Ojala: Esittelijän mietintö oli muutoin Korkeimman oikeuden ratkaisun mukainen, mutta perustelujen kohdan 28 sekä ehdollisen ja ehdottoman vankeuden välistä lajivalintaa koskevien perustelukohtien 33 ja 34 sijasta Korkein oikeus lausunee seuraavan.

Korkein oikeus todennee johtopäätöksenä, että asiassa huomattavan varhaisessa vaiheessa tapahtunut osittainen, mutta määrältään merkittävä rikoksella aiheutettujen vahinkojen korvaaminen sekä tähän liittynyt varhaisessa vaiheessa tapahtunut ohimyynnin ja verojen välttämisen tunnustaminen tulee ottaa huomioon rangaistusta lieventävänä. Erityisesti verorikoksissa verovelkojen korvaamiselle on perusteltua antaa tuntuva merkitys rangaistusta lieventävänä tekijänä. Verorikokset kohdistuvat julkiseen talouteen ja tällöin vahinkojen korvaamisella verorikoksella alunperin aiheutettu vahinko saadaan tehokkaasti poistettua. Asiassa ei ole myöskään ilmennyt, että verovelkojen maksut olisivat johtaneet takaisinsaantikanteisiin konkurssipesään eikä maksuja näin ollen voida pitää muihin velkojiin nähden asiattomina. Korkein oikeus alentanee rangaistusta tällä perusteella viisi kuukautta. Näin ollen Korkein oikeus harkinnee oikeaksi 1 vuoden 8 kuukauden vankeusrangaistuksen.

Ehdollisen ja ehdottoman vankeuden lajivalinta tapahtuu kokonaisharkinnan perusteella. Lajivalinnassa on kiinnitettävä huomiota rikoksen vakavuuden ja teosta ilmenevän syyllisyyden lisäksi myös muihin mittaamisperusteisiin.

A:n syyksi luetut rikokset ovat sinällään vakavia. Kuitenkin talousrikoksissa on perusteltua antaa myös lajivalinnassa erityistä merkitystä verovelkojen korvaamiselle ja menettelyn tunnustamiselle. Näistä syistä ja huomioon ottaen myös se, että A:ta ei ole aikaisemmin rikoksista rekisteröity, vankeusrangaistus määrättäneen ehdolliseksi. Ehdollinen vankeus on yksin kuitenkin riittämätön rangaistus, joten sen ohella tuomittaneen yhdyskuntapalvelua 50 tuntia.

Oikeusneuvos Bygglin: Erimielisyyteni koskee rikoslain 6 luvun 6 §:n 3 kohdassa säädetyn lievennysperusteen soveltamista ja sen vaikutusta rangaistukseen. Perustelujen kohdassa 28 tarkoitetussa punninnassa painotan edellisessä perustelukohdassa selostettuja olosuhteita, joissa korvauksia on suoritettu. Nämä olosuhteet vähentävät ratkaisevasti suoritusten merkitystä. Päädyn siihen, ettei tässä tapauksessa ole riittäviä edellytyksiä soveltaa lievennysperustetta. Muutan sen vuoksi hovioikeuden tuomiota siten, että jätän syytteen tutkimatta syytekohdan 2 osalta siltä osin kuin A:lle on vaadittu rangaistusta ajanjaksolle 2.2.1998 - 31.10.2001 ajoittuvista teoista, poistan hänelle tältä osin tuomitun rangaistuksen ja tuomitsen hänet rikoslain 29 luvun 2 §:n nojalla hänen syykseen 2 kohdassa muilta osin luetusta törkeästä veropetoksesta sekä hovioikeuden hänen syykseen muutoin lukemista rikoksista yhteiseen 2 vuoden 1 kuukauden vankeusrangaistukseen.

Äänestyksen tuloksena velvollisena lausumaan enemmistön tuomitseman rangaistuksen ehdollisuudesta ilmoitan yhtyväni enemmistön kantaan.

Oikeusneuvos Raulos: Yhdyn Korkeimman oikeuden tuomion perustelukappaleissa 1 - 20, 29 - 30 ja 36 - 37 lausuttuun. Kappaleiden 21 - 28 sijasta lausun seuraavasti.

A on rikoslain 6 luvun 6 §:n 3 kohdassa tarkoitettuna rangaistuksen lieventämisperusteena vedonnut täällä vain siihen, että hän oli X Oy:ssä toimitetusta verotarkastuksesta 30.10.2003 valmistuneesta tarkastuskertomuksesta tiedon saatuaan 2.1.2004 alkaen ryhtynyt lyhentämään yhtiön verovelkoja, joita oli ennen yhtiön konkurssia suoritettu yhteensä 285 339,90 euroa. Sanotusta summasta 85 541,92 euroa oli kohdistunut alempien oikeuksien tuomioiden kohdassa 1 selostetulla törkeällä veropetoksella aiheutetun vahingon korvaamiseen.

Käräjäoikeus on tuomiossaan ilmoittamillaan perusteilla lausunut selvitetyksi, että yhtiö on ainakin 1.1.1999 lähtien ollut maksukyvytön. Yhtiö on asetettu konkurssiin 3.2.2005. Konkurssissa laaditusta pesäluettelosta ilmenee, että yhtiöllä on tuolloin ollut muita kuin verovelkoja noin 268 000 euroa ja varoja noin 7 000 euroa. A on siten yhtiön edustajana viimeisen vuoden aikana ennen yhtiön konkurssia yhtiön oltua jo vuosia maksukyvytön maksanut epätavallisen suurella määrällä yhtiön verovelkoja. Asiallisesti tämä on merkinnyt verovelkojan suosimista yhtiön muiden velkojien kustannuksella ja siis poikkeamista siitä periaatteesta, että maksukyvyttömäksi käyneen velallisen velkojia tulisi kohdella tasa-arvoisesti. Siltä osin kuin suoritukset ovat kohdistuneet edellä mainitulla törkeällä veropetoksella aiheutetun vahingon korvaamiseen, menettely on merkinnyt rikosvahingon vyöryttämistä osaksi yhtiön muiden velkojien maksettavaksi. Tällaista menettelyä ei ole syytä palkita enkä niin muodoin näe siinä perustetta lieventää tuomittavaa rangaistusta. Tilanne olisi toinen, jos A olisi korvannut aiheuttamansa vahingon omista varoistaan. Niin ei kuitenkaan ole edes väitetty tapahtuneen. Lieventämisperustetta ei ole siltäkään osin kuin A on yhtiön edustajana maksanut joitakin muita kuin törkeällä veropetoksella salattujen tulojen perusteella yhtiölle maksuunpantuja verovelkoja.

Lausumillani perusteilla harkitsen oikeaksi siten muuttaa hovioikeuden tuomiota, että jätän 2 kohdan syytteen törkeästä veropetoksesta 2.2.1998 - 31.10.2001 osalta tutkimatta, poistan A:lle tältä osin tuomitun rangaistuksen ja tuomitsen hänet rikoslain 29 luvun 2 §:n nojalla hänen syykseen 2 kohdassa muilta osin luetusta törkeästä veropetoksesta sekä hovioikeuden hänen syykseen muutoin lukemista rikoksista yhteiseen 2 vuoden 1 kuukauden vankeusrangaistukseen.

Äänestyksen tuloksena velvollisena lausumaan enemmistön A:lle tuomitseman vankeusrangaistuksen ehdollisuudesta ilmoitan yhtyväni enemmistön kantaan.